Kaupunkijuhla on vaikka mitä!
Työpäiväni ovat kuluneet parin viimeisen viikon aikana kännykkä vasemmassa kädessä, lankapuhelimen luuri toisessa ja siinä sivussa vastauksia sähköpostiviesteihin näpytellessä. Mutta eipä hässäkkä mitenkään yllätä, sillä tiedossa oli kaupunkijuhlan ohjelmien deadline helmikuun lopussa – nyt on tietojen selvittelyn ja kokoamisen aika.
Ja millaista ohjelmaa onkaan taas tiedossa! Musiikkia klubi-illoista ja oopperan miesporukan konsertista barokin gambamusiikkiin, teatteria eri puolilla kaupunkia, tanssikulkueita, elokuvaa, rakennettuja prätkiä, näyttelyitä, veistospuistoa, maistiaisia eri urheilu- ja liikuntalajeista, suosauvakävelyä, kartanokierroksia ja kymmenittäin muuta mukavaa. Kiihkeimmin odotamme Tikkurilan Asematien lavaesiintyjien vahvistumisia, sillä tiedossa on tosi nastaa meininkiä.
Kaupunkijuhla on tosiaankin vaikka mitä!
Tämän blogin kautta on mahdollisuus kurkistaa myös juhlan kulisseihin, kun juhlamme ohjelmien tuottajat kertovat omien tapahtumiensa ja esitystensä syntymisestä ja esityskuntoon saattamisesta.
Pysykäähän siis silmäilymatkan päässä kaupunkijuhlasivuilta!
Lea Rahkola-Kauranen, kulttuurituottaja
16.03.2010 12:00